perjantai 22. lokakuuta 2010

Day 2

Joonas: Kakkospäivä siis pulkassa ja odotettua petraamista saatu jossain määrin aikaiseksi. Oma peli lyömisen osalta kumpanakin päivänä hyvää keskivertoa. Draivi "perusjiirissä", kuitenkin par femmoja vaikea hyödyntää 100-prosenttisesti venttiilin ollessa hieman kateissa. Rautapelistä kertoo hyvin par 3-väylien hyvä scooraus. -1 keskipitkillä ja melko pienikokoisilla greeneillä varustetuilla kolmosilla on ollut tähän asti parasta J.Huttusta. Tämän päivän pelistä jäi kaikenkaikkiaan hyvä fiilis, johtuen pitkälti hyvästä lopetuksesta. Etuysiin neljän bogin putki väylille 6-9, ja takaysille vastaava birdiejono väliin 13-16. Parannettavaa jäi finaalipäivään erityisesti scramblaamisessa, jonka osuus pelistä jää huomenissa toivon, jopa fiilisten mukaan minimaaliseksi.

Puhis: Peli siis oli tänään paljon parempaa, tuloksena 74. Varsinki alun jälkeen sain peliin aivan uuden vaihteen. Aloitin heti helpolla kaksi päälle lyötävällä par vitosella tuplalla ja pari bogia vielä alkuun olivat kylmää kyytiä ja Puhakan poika ei ollut parhaalla mielellä. Sitten tuuli alkoi yltyä, joka sattui sopimaan minulle. Pystyin lyömään paljon hyviä draiveja, ns. linkslämäreitä ulos tiiltä ja lähestymiset olivat parempia. Sain peräkkäiset birdiet väylille 7 ja 8 ja siitä eteenpäin 10 paria. Olin loppukierroksen hyvä griinin ympärillä ja tein monia hyviä up and downeja ja sand saveja. Ainut asia, joka jäi kaivamaan, oli par vitosilla vieläkin oleva tehottomuus. Jokainen niistä tällä kentällä on ehdottomasti birdieväylä. Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvää peliä ensimmäisen päivän jälkeen ja eilen maalailtu 10 lyönnin parannus oli aika hyvä ennustus:)
Tästä on hyvä jatkaa huomiselle ja jahdata vielä vähän parempia sijoja. Nyt olemme sijalla 10. ja edessä on muutama jengi, jotka olisi hyvällä pelillä helppo ottaa kiinni. Lähdetään siis parantamaan vielä tästä päivästä ja pidetään Talman tulos nousujohteisena!

It ain't over yet,


Puhis, Juho ja Joonas

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä jätkät! Moving day hyödynnetty aika hyvin. 10 sakki minimitavoite, joka nyt hanskassa. Vikana päivänä muutaman lyönin petraus per ukko ja sijoitus voi nousta kummasti. Juho, pää pystyyn ja liika puristus pois. Hude

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää siltä että tuo top-10 säilyi myös viimeisen kierroksen jälkeen. Hyvää taistelua pojat! T OP